Hei!

Kirjoitan tätä viestiä Sinulle, koska olen hakemassa jatkoa valtuutetun tehtävälleni kunnassamme. Jatkoon pääsemiseksi tarvitsen sinun äänesi kuntavaaleissa.

Valtuutettuna toimiessa minulle on tärkeää tasoittaa hyvinvointieroja ihmisten välillä kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Kuntataloudesta haluan pitää hyvää huolta, vaikka kunnan kasvuun onkin vastattava palveluja kehittämällä. Viisas kunta huomioi päätöksissään yrittämisen tarpeet, etenkin nuoria yrittäjiä ja yksinyrittäjiä on tuettava, jotta elinvoima kunnassa edistyy.  Omaishoitajien asemaa on tärkeää kehittää. Mielenterveyspalveluissa yksilö- ja perheterapiaan tulee ohjata lisää resursseja.

Valtuuston jäsenenä olen toiminut mm. palveluvaliokunnassa varapuheenjohtajana ja tarkastuslautakunnassa jäsenenä sekä LANUPE (lapset, nuoret ja perheet)-neuvostossa puheenjohtajana. Valtuustotyössä olen ajanut tärkeitä asioita esim. tekemällä KD:n aloitteita. Teen myös mielelläni yhteistyötä toisten puolueiden valtuutettujen kanssa, aina kun meillä on yhteinen hyvä asia edistettävänä. Aktiivinen olen ollut mm. lasten kotihoidon kuntalisän säilyttämisessä, kunnan työllisyyspalveluiden kehittämisessä, omaishoitajien sekä kuntatyöntekijöiden asioissa ja mopoharrastajillekin olen yhteistyössä peräänkuulluttanut luvallista päristelyaluetta. LANUPE-neuvostona olemme myös edistäneet tärkeitä asioita ja tehneet aloitteita esim. lapsivaikutusten arvioinnin käyttöönottamiseksi ja jotta Kempele hakisi Unicefin lapsiystävällinen kunta – statusta. Kirkonkylätalon suunnitteluhankkeeseen osallistun yhtenä valtuuston edustajista.

KD:n toiminta on minulle tuttua jo pitkältä ajalta. Toimin puoluehallituksessa jäsenenä, Pohjois-pohjanmaan ja Kainuun piirissä puheenjohtajana ja paikallisosaston varapuheenjohtajana.

Työelämässä palvelen erityisluokanopettajana, pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna.

Tule mukaan tekemään kanssani arvoistasi politiikkaa – äänestä minua numerolla 99.

Yhteistyöterveisin

Leena Askeli